tiistai 9. kesäkuuta 2015

Rokotuksia ja aurinkorasvaa

Kesäpossut ovat olleet meillä nyt noin puolitoista viikkoa. Nämä possukat ovat jo alkujaan paljon sosiaalisempia kuin aikaisemmat kärsäkkäät. Siispä niiden kesyttäminen on ollut helppoa, sitä ei käytännössä ole tarvittu lainkaan.

Kaksikosta Orvokki on rohkeampi. Se tekee uusiin ihmisiin ja eläimiin tuttavuutta aggressiivisen rohkeasti. Ei se ilkeä ole. Se vain tulee heti selvittämään kärsällä pökkimällä, että mikäs tuo tyyppi on. Ruusu on hieman varovaisempi, mutta sekin lähestyy uteliaasti vieraita.

Possut ovat olleet elämänsä alun sisällä, kuten tuotantosiat yleensäkin. Siksi niiden nahka ei siedä aurinkoa ollenkaan. Mutakylvyt auttaisivat ja antaisivat aurinkosuojaa, mutta possujen pitää opetella ja ymmärtää mutakylvyn merkitys ennen kuin siitä on apua. Possujen nahkaan onkin täytynyt suihkuttaa aurinkorasvaa. Ja siltikin Ruusun iho on kärähtänyt. Mutakylpypaikkakin possuilla on aitauksessaan, mutta sen kaikkia käyttömahdollisuuksia Ruusu ja Orvokki eivät ole vielä ymmärtäneet.

Eläinlääkärikin kävi rokottamassa possut sikaruusua vastaan. Se on ulkoileville sioille tärkeää, sillä pöpö on yleinen maaperässä ja voi tarttua ihmiseenkin. Siat houkuteltiin aitauksen pieneen, lukittavaan osaan, jossa niille tarjoiltiin herkkuja ja eläinlääkäri tuikkasi rokotteen. Se onnistui hyvin, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Minun olisi pitänyt tajuta, että herkkujen pitää olla tuttuja. Tarjoilin possuille porkkanaa, mutta eiväthän ne ymmärtäneet mitä se on, kun en ollut aiemmin porkkanaa antanut. Hyvin kaikki sujui silti.

Myös minipossut Vicky ja Daniel saivat rokotteen. Viimeksihän Vickyn kanssa tuli ongelmia, kun se ei tykännyt piikistä, vaan hyökkäsi eläinlääkäriä kohti. Tällä kertaa Vicky sai ruuan kärsän eteen ja lisäksi  se litistettiin levyn avulla seinää vasten niin, ettei se päässyt liikkumaan. Pikkupossujenkin osalta rokotus sujui hyvin.

Nyt toivotaan, että kaikki possut säilyvät terveinä ja että kesäpossut kasvavat isoiksi.

2 kommenttia:

  1. hyväälä hoidolla ovat possut ja näytävät osavan olla kiltisti :) aurikoista kesää jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista ja toivottavasti vähän lämpimämpää kesää myös sinne! Yllättävän hyvin rokotus tosiaan meni, vaikka aika paljon se taas jännitti. Possut ovat kilttejä, vaikka kesäpossut ovat ehkä liiankin tuttavallisia, tai sitten vaan reviiritietoisia. Kun niiden aitaukseen menee, Orvokki tulee heti tuuppimaan kärsällä. Minä yleensä istun aitauksessa ja silloin Orvokki pomppaa syliin tai selän päälle. Se on ihan ok vielä, mutta täytyy yrittää kitkeä tapa ennen kuin Orvokilla on painoa toistasataa kiloa.. ;)

      Poista