torstai 5. helmikuuta 2015

Lähiruokaa

Nykyäänhän on tosi trendikästä syödä lähiruokaa. Eli sellaisia maataloustuotteita, joita on tuotettu oman kodin lähialueilla. Ajatellaan, että lähiruoka on ympäristöystävällistä, koska sitä ei kuljeteta pitkältä. Ehkä saatetaan myös ajatella lähiruuan olevan eläinystävällistä, erityisesti, jos eläinkunnan tuotteet ostetaan pientilallisilta. Myöskään välikäsiä ei lähiruuassa välttämättä ole, jos ruoka ostetaan suoraan tuottajalta. Esittämiini väittämiin sisältyy moniakin ongelmakohtia, enkä välttämättä automaattisesti allekirjoittaisi niitä. Mutta ei puututa nyt niihin.

Meilläkin päin järjestetään tempauksia ja toripäiviä, joissa saa ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta. Eräs tuttavani oli menossa tällaiseen tapahtumaan ja törmäsin itselleni täysin uuteen termiin. Tuttavani kertoi ostavansa kananmunia, jotka on tuotettu pienryhmäkanalassa. Hän kertoi, että munia on etukäteen tilattu satoja, ellei tuhansia ja pienryhmäkanalasta on luvattu myydä samaisena aamuna kerättyjä munia.

Olen kuullut häkkikanaloista, lattiakanaloista, luomukanaloista ja pienkanaloista.

Häkkikanalat kiellettiin EU:n alueella vuonna 2012. Niiden tilalle tuli virikehäkkejä, joissa on munintapesä, pehkua ja orsi, mutta edelleen erittäin vähän tilaa yhtä kanaa kohti ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kanojen käyttäytymisongelmia ovat esimerkiksi kannibalismi.

Lattiakanaloissa on usein tuhansia kanoja. Kanoilla on munintapesiä, pehkua ja orsia. Kana ei kuitenkaan tunnista kuin kolmisenkymmentä kaveriaan, joten nokkimisjärjestys on koko ajan sekaisin ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kana viihtyy luonnostaan parvessa, jossa on parikymmentä yksilöä.

Luomukanalat muistuttavat lattiakanaloita, mutta niissä eläintiheys on pienempi, kuusi kanaa neliöllä. Kanoilla on munintapesiä, pehkua, orsia ja kanalassa on myös ikkunoita. Kanoja on muutamia satoja tai korkeintaan muutamia tuhansia. Luomukanaloissa on edellisistä poiketen usein myös kukkoja.

Meillä on pienkanala. Pienkanalassa kanoja on nimensä mukaisesti vain pieni määrä. Niillä on tietenkin munintapesiä, pehku, orsia ja mahdollisuus ulkoiluun. Meillä tiput haudotaan kanan alla ja lapsukaiset saavat kasvaa äitikanan hoivissa. Pienkanalat ovat usein kotitarvekanaloita, eli niissä tuotetaan munia oman perheen tarpeisiin. Pienkanalalla ei Suomessa ole virallista asemaa.

Mutta mikä ihme sitten on pienryhmäkanala? Itse päättelin, että kyseessä voisi olla jokin sellainen, että pienkanaloita on monia lähekkäin. Mutta en ollut törmännyt sellaiseenkaan aiemmin. Lisäksi kyseisessä pienryhmäkanalassa täytyy olla ihan valtava määrä kanoja, kun munia tulee niin paljon. Mikä se sellainen on? Googlehan sen sitten paljasti.

Kyllä taas on ihmistä johdettu harhaan. Pienryhmäkanala tarkoittaa samaa kuin virikehäkkikanala. Nimi on lempeämpi, mutta se ei muuta elinoloja kanoille paremmaksi. Jos puhutaan orsikanalan munista, puhutaan jälleen virikehäkkikanalan munista. Vapaan kanan munia tuotetaan lattiakanaloissa. Onnellisen kanan munat ovat myös lattiakanalan munia. Ihmisiä puijataan myös myymällä esimerkiksi aitoja maalaismunia, jotka nekin juontavat juurensa virikehäkkeihin.

Plääh. Jälleen olen onnellinen, että meillä syödään omien kanojen munia. Eipä tarvitse sietää mainoskikkailuja ja taatusti tietää millaisissa oloissa munat on tuotettu.

5 kommenttia:

  1. Kananmunat on kyllä yks tuote jossa johdetaan kuluttajaa harhaan niin että soi! Just tänään olis tehny mieli kaupassa sanoa edelle menevälle, että tiedäthän sä että ne maalaismunat on häkkikananmunia...

    VastaaPoista
  2. Tieto lisää tuskaa. Ihmiset ei välttämättä edes halua tietää mitä syövät. Minullekin on usein ihmetelty, että miten voimme syödä esim. possun lihaa, sellaisen possun, jonka olemme tunteneet. Helpompaa syödä tuotteita, joiden tuotantotapaa ei tiedetä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus tärkeästä aiheesta!

    Näin eilen kaupassa "onnellisia tomaatteja". Olivat ne onnellisia, pakkauksen päällä luki! Siihen voi näköjään kirjoitella lähes mitä mieleen juolahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä paras, onnellisia tomaatteja :D :D :D

      Poista
  4. Mutta kyllähän sitä mielellään onnellisia tomaatteja syö. Kuka nyt haluaisi onnettomia tomaatteja, itkuista kurkkua, surullista salaattia tai masentunutta paprikaa?

    VastaaPoista