torstai 28. kesäkuuta 2012

...and they lived happily ever after

Olen aiemminkin kertonut mikropossu Danielin ja minisika Vickyn yhteisen taipaleen kivisestä alusta. Danielhan hankittiin meille Vickyn lajitoveriksi, mutta Vicky ei vaikuttanut ollenkaan siltä, että se olisi halunnut lajitoverin seuraa. Olihan se ollut itsellinen minipossu jo monta vuotta. Alku oli rähinää, väistämistä ja välinpitämättömyyttä.

Noista ajoista on kuitenkin edetty jo monta askelta eteenpäin. Lisäksi jotain jännittävää tapahtui muutama päivä sitten.

Vicky ja Daniel asustavat naapureina karsinassa, joka on jaettu väliseinällä. Väliseinän alin lauta on irrotettu, jotta Daniel pääsee halutessaan Vickyn puolelle ja sitten omalle puolelleen rauhaan.

Vicky ja Daniel saivat tässä yhtenä päivänä iltaruokansa normaalisti omille puolilleen. Karsinan ovi oli auki ja Vicky lähti lenkille omat eväät syötyään. Kun Daniel sai syötyä, se siirtyi puhdistamaan perusteellisemmin Vickyn ruokakippoa. Samaan aikaan Vicky päätti palata lenkiltä takaisin karsinaansa. Katastrofin ainekset olivat kasassa.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Vicky asteli takaisin karsinaansa. Daniel jatkoi ateriointia. Vicky tuli lähemmäs ruokakippoaan ja silloin se tapahtui. Daniel hyökkäsi Vickyä kohti. (!) Kahdesti. (!!) Se oli melkoinen ele sialta, joka on tyttöystäväänsä monta kymmentä kertaa pienempi. Ihmeellisintä oli, että Vicky ei uhitellut takaisin.

Tänä iltana tapahtui jotain vielä jännittävämpää. Touhusimme vuohilan lamppujen kimpussa vielä pitkään sen jälkeen, kun eläimet oli hoidettu. Eläinten nukkumaan menoaika oli mennyt, eikä kukaan jaksanut välittää meidän tekemisistämme. Niinpä kanat torkkuivat orsillaan ja vuohet karsinoissaan. Silloin hiivin katsomaan possuparia ja näin sen, mitä olen toivonut ja odottanut.

Daniel ja Vicky nukkuivat kylki kyljessä. Vickyn kärsä oli pahnojen sisällä, kuten aina ja Danielin kärsä päin Vickyn takamusta. Se oli herkkä hetki. ;) Näkivät varmaan sikahempeitä unia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti