perjantai 29. toukokuuta 2015

Valmisteluja

Huomenna ne saapuvat, kesän 2015 kesäpossut!! Ja tänään onkin sitten jumpattu sen asian eteen.

Possujen aitaus oli kesannolla viime vuoden, joten nyt possujen tarha kukoistaa vihreyttään. No, kun pikku tuholaiset huomenna saapuvat, ei mene kuin hetki, kun ainuttakaan ruohonkortta ei tarhassa enää kasva.

Possujen mökki on siivottu ja täytetty puhtailla pahnoilla. Possuilla on puhdas vesivati autonrenkaan sisässä, josko eivät heti keksisi miten se kipataan ympäri. Ruokakipot odottavat täyttämistä.

Pihalla on vanha saunanpata, jossa on vuosikausia keitetty possuille perunoita. Pata vaatii hormin, jotta savu ei vain pyöri uuninpesässä, mutta pahaksi onneksi hormi oli ruostunut ja hapertunut puhki. Onneksi jostain romujen kätköistä löytyi alumiininen haitariputki, joka sitten viritettiin hienosti rautalangalla pataan kiinni. Ja juuri tällä hetkellä padassa kiehuu iso kasa perunoita leipäpalojen kera.

Puolitiivisterehuakin on ostettu. Puolitiiviste on rehua, joka on tarkoitettu annettavaksi muun ruuan lisäksi ja siinä on tarvittavia ravintoaineita. Sitä kun lisää kärsäkkäiden sapuskan joukkoon, ei tarvitse pelätä, että jokin puutos iskee.

Possuille tarjotaan lisäksi ohrajauhoa, kokonaisista jyvistä jauhettua, tietty. Eläinlääkäri kertoi joskus pariskunnasta, jolla oli possu ja joka oli kovin laiha ja sairaalloinen, kun omistajat olivat ajatelleet, että possullehan voi syöttää vanhat leivontajauhot. Toki voikin, mutta ainoana ravintona se ei käy.

Ohrajauhoa meillä ei vielä ole, mutta tuosta kylältä sitä saa hakea. Kylällä toimiva myllykin on huomenna auki, joten ehkä meillä piankin on myös jauhoa. Hirmuinen kiire ei ole, sillä possut ovat luultavasti tottuneet syömään vain teollista rehua. Niillä kestää aikansa, ennekuin ne ymmärtävät, että muunkinlaista ruokaa voi maistaa. Sen jälkeen syödäänkin hyvällä halulla.

Possujen kuljetusta varten on rakennettu kuljetuslaatikko ja onneksi meillä on nyt maastoauto, jolla pääsee aivan possujen tarhan viereen. Tähän asti siat on aina pitänyt kantaa pihasta sylissä tarhaan. Se on melkoinen homma. Sika sätkii ja potkii vastaan ja kiljuu kuin päätä vietäisiin. Ja joka kerta on tietenkin pelottanut, että entä jos ote lipeää ja sika putoaa ja satuttaa itsensä.

Nyt alkaa jo vähän jännittää. Pian ne tulevat. Toivottavasti kaikki sujuu tänä vuonna hyvin!

2 kommenttia:

  1. Onnea teidän possuille! Meille tulee possut viikon parin päästä. On vielä niin kylmä ettei voi ulos laittaa kun ei ole mitään varapaikkaa jos tulee pakkanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea myös teidän kesäpossuille!
      Meilläkin ovat ulkona. Niillä on mökki, joka on hiukan irti maasta ja täynnä pahnaa, ei sen kummempia järjestelyjä. Joskus olen mökkiin lämpölamppuakin viritellyt, mutta possut ovat sen rikkoneet. Hyvin ovat pärjänneet, toivottavasti tänäkin vuonna. :)

      Poista